Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

jatteet.gifTalousjätteet puutarhaa hyödyntämään

Nakara maakairalla –saadaan talousjätteet hävitettyä ja hyödynnettyä ympäristöystävällisellä tavalla. Menetelmä soveltuu myös pienille pihoille ja kesämökeille.

 

Kompostorit ovat yleistyneet viime vuosina varsin voimakkaasti. Koska valtaosa niistä on rakenteeltaan muovisia, on aiheellisestikin kysytty: Mitä tehdään rikkoutuneille tai muutoin käytöstä poistetuille  kompostoreille ?

 

Ehkä vanhin tapa hyödyntää jätteet on ollut haudata ne maahan kasvien ravinnoksi. Vaikeutena on ollut sopivan työkalun puute. Lapiolla työskennellessä nousee jätteitä väistämättä jossain vaiheessa myös pintaan. Jos taas kaivetaan suurehko kuoppa, jota täytetään vähin erin, ollaan lähellä  avokompostoinnin ongelmia.

Maakairalla työ sujuu siististi ja kevyesti. Siinä maanparannukseen valittuun kohtaan porataan vieri viereen noin 30 – 40 cm:n syviä reikiä kevyellä käsikäyttöisellä maakairalla. Irronnut maa nostetaan poratessa  noin 10 cm:n  välein edellisen jätteillä täytetyn reiän  päälle. Käytössä on aina yksi reikä, joka voidaan täyttää kerralla tai useammassa erässä jätteiden määrän mukaan. Kun jokainen reikä peitetään, ei haju ym. haittoja synny. Reikä on halkaisijaltaan noin 16 cm, joten 30cm:n  reikä vetää noin 6 litraa jätettä. Säännöllisesti poratut reiät muodostavat jätekennoston , johon saadaan upotettua jätettä jopa 150 litraa neliölle. Kennoston maakannakset jouduttavat  matojen työskentelyä niiden operoidessa jätteitä mullaksi.

Menetelmää on kokeiltu jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Keskimääräiseksi kompostointiajaksi Porin korkeudella on muodostunut reilut seitsemän kuukautta vuodessa, ja madot ovat hoitaneet edellisen kesän jätteet mullaksi seuraavan kevään puutarhatöihin ehdittäessä.

 

Maakairalla on toki myös muuta käyttöä kesämökki- , omakoti- ja maatilaympäristössä. Kohteita ovat mm aitatolppien, pyykkitelineiden, lentopalloverkkotolppien ym. pystytykset , valumontut, pystysalaojat ”sorasilmät” pintavesien imeytykseen, metsästäjille luolapyyntiin, maanäytteiden otot, kasvien istutuskuopat jne. Pensasaitojen  istutus mm. käy kairalla tarkasti ja joutuisasti. Maakaira on kätevä kun tarvitaan jotain rautakangen ja lapion väliltä.

 

Nakara- maakaira on kevyt, paino vain 2,8 kg. Vankkarakenteisen kairan suojana on sininen maalaus. Koko teräpesä on karkaistua erikoisterästä. Kehittynyt terärakenne minimoi kitkavoimat. Käyttö on kevyttä eikä Nakara maakaira juutu reikään. Irtoava maa ja kivet jäävät teräpesään , jossa ne nostetaan 10-15 cm:n välein haluttuun paikkaan. Kairausympäristö voidaan siten pitää siistinä. Varren mitta-asteikon avulla reiät saadaan saman syvyiseksi. Muodoltaan säännöllisen ja halkaisijaltaan 16 cm:n reiän syvyys voi olla jopa 90 cm.

 

Valmistus ja myynti: Nakamat Tmi Tuusula Suomi-Finland 09-2751994